tEEMAKESÄLUKIOT

Ohcejohka-Utsjoki-kesälukio
UTSJOKI 12.–25.7.

Tieteitä, taiteita, kulttuuria ja lukiokursseja lappilaisessa opiskeluympäristössä! Kesälukio järjestetään saamen kielen ja kulttuurin sekä pohjoisuuden (pohjoinen ulottuvuus) merkeissä sisältäen lukion kurssien lisäksi tieteen ja taiteen kursseja.

Kesälukion pääpaikkana on Turun yliopiston Kevon luonnonkaunis tutkimuslaitos (www.kevo.utu.fi) ympäristöineen. Kevon luonnonpuisto ja Kevon jylhän kaunis kanjoni tarjoavat hyvät samoamis- ja retkeilymahdollisuudet. Asuminen Kevojärven rantamökeissä on jo elämys sinänsä, joten varaa mukaan hiukan myös retkimieltä!

KOHDERYHMÄ
Lukiolaiset ja muut ohjelmasta kiinnostuneet yli 15-vuotiaat perusopetuksen suorittaneet.

OPETUS
Tieteen ja taiteen kurssit ovat sisällöiltään ja kestoltaan soveltavia ja syventäviä kursseja, kun taasen lukiokurssit ovat nimensäkin mukaisesti tarkoitettu lukio-opintoihin tähtäimenä erityisesti yo-kirjoitukset. Opiskelija voi valita itselleen kurssitarjottimesta yksi tai kaksi kurssia (suositus). Kursseista saa joko osallistumis- tai suoritustodistuksen. Lisäksi kurssivalinnat oikeuttavat opiskelijan yhteen vapaaehtoiseen ja ilmaiseen harrastepajavalintaan.

KURSSIT

TIEDEOPINTOPAKETTI
Pohjoisen Lapin luonnon ympäristöntutkimuksen kurssi (BI3). Syventävällä kurssilla tutkitaan Lapin luontoa ja tutustutaan myös Kevon tutkimusasemalla laborointiin.

Tähtitiede ja geofysiikka. Soveltavan fysiikan kurssin erilaisissa työpajoissa käsitellään universumia, galaksia, aurinkokuntaa ja Tellusta teemalla matkalla maailmankaikkeudessa.

TAIDEOPINTOPAKETTI
Mediataide. Soveltavalla kurssilla tutustutaan media-alaan elokuvan teorian ja radion kautta. Lisäksi tehdään itse lyhytelokuvia ja käsikirjoituksia ja opitaan kuvauksesta ja leikkaamisesta.

Nykytaiteen työpaja (KU5). Syventävällä kurssilla keskitytään pohjoisuuteen ja arktiseen taiteeseen. Pohdimme mitä nykytaide on tarkastellen sen ajankohtaisia ilmiöitä. Keskiössä on saamelainen nykytaide ja sen suhde perinteeseen. Kurssilla on mahdollista käyttää erilaisia nykytaiteen keinoja kuten ympäristötaidetta ja medioita.

SAAMEN KIELEN JA KULTTUURIN KOKONAISUUS
Saamen kieli (SM1, B3-kieli). Saamen kielen alkeiskurssilla opitaan saamea sen verran, että sillä pystytään ymmärtämään pääkohdat puhutusta ja kirjoitetusta tekstistä sekä tuottamaan lyhyttä tekstiä arkipäiväisistä asioista.

Saamelainen kulttuuri. Tämä solveltava kurssi on avointa yliopisto-opetusta ”Johdatus saamelaiseen kulttuuriin”, 3 opintopistettä Oulun yliopiston opintovaatimusten mukaisesti. Kurssin tavoitteena on, että opiskelija osaa kuvata saamelaiskulttuurin alueelliset ja kulttuuriset pääelementit ja hänellä on yleiskuva saamelaisen kulttuurin moninaisuudesta. Opintojen tarkempi kuvaus ja aikataulu löytyvät täältä.

KIELIKURSSIT
Norjan kieli (B3-kieli). Norjan alkeiskurssilla opitaan ymmärtämään pääkohdat puhutusta ja kirjoitetusta tekstistä, joka liittyy tuttuihin asioihin, ymmärtämään keskeisen tiedon ympäröivästä keskustelusta sekä selviytymään tavallisimmista arkipäivän vuorovaikutustilanteista.

Englannin luontoaiheinen kurssi (ENA7). Syven-tävällä kurssilla keskitytään lukion englannin 7-kurssin tavoin luontoon. Kurssi sopii erinomaisesti abiturienteille.

VAPAAN ILTAOHJELMAN HARRASTEPAJAT
Vapaamuotoista ja ehdottomasti vapaata harrastusohjelmaa harrastepajoissa teemoilla ”tiedettä, taidetta ja sirkushuveja”. Harrastepajoissa tuotetaan yhdessä lauantain 24.7. iltajuhlan ohjelma. Harrasteohjelmasta vastaa Ohcejoga Utsjoen Ursa ry.

Sirkustaide. Harrastepajassa opitaan muutamia sirkustekniikoita ja esiintymistaitoja. Ohjaajana sirkustaiteilija Mr. Hullot Bagassa.

Matematiikka. Pajassa käydään läpi kevään 2010 yo-kirjoituksia ja prepataan lukiomatematiikan taitoja. Sopii hyvin abeille. Ohjaajana erityismatemaatikko Miss Alja Gebra.

MUU OHJELMA
Kurssin puolivälin viikonloppuna tehdään opiskelijoiden valinnan mukaan tutustumis- ja opintomatka Norjan Jäämereen (n. 30 €/henkilö) ja retki Kevon kanjoniin.

PÄÄJÄRJESTÄJÄT
Utsjoen saamelaislukio, Lapin kesäyliopisto, SAKK, Kevon tutkimusasema, Kesälukioseura, Lapin yo:n taidekasvatuksen laitos, Oulun yliopisto ja Ohcejoga Utsjoen Ursa ry/KSL.

KESÄLUKION REHTORI
Rehtori Arja Alaraudanjoki, puh. 040-7447630, arja.alaraudanjoki@utsjoki.fi

TIEDUSTELUT KURSSIEN SISÄLLÖSTÄ,
Juhani Harjunharja, puh. 040 764 6578, juhani.harjunharja@utsjoki.fi

KESÄLUKIOON HAKEMINEN
Sitovat ilmoittautumiset 20.6. mennessä osoitteessa www.kesalukio.fi tai postitse osoitteella Utsjoen saamelaislukio, PL 41, 99981 Utsjoki. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro myös, osallistutko kesälukion retkille.

OSALLISTUMISMAKSU
Kurssimaksu: 60 € / kurssi
Täysihoito: 260€ (sis. majoitus, liinavaatteet, aamiainen, lounas, päivällinen, sauna kolmesti viikossa ja venekuljetukset Kevojärven yli kurssin aikana)

Takaisin kesälukiot-sivulle